- elokuuta vuonna 1911: Mona Lisan varkaus
Leonardo da Vincin Mona Lisa -taulu on ehkäpä yksi maailman tunnetuimmista taideteoksista. Tälle on useita syitä. Ensinnäkin se on yksi ainoista edelleen tallessa olevista teoksista tältä renessanssin mestarilta. Toisekseen da Vincin käyttämät tekniset taidot ovat vailla vertaansa hänen aikakautensa muihin maalareihin nähden.
21.elokuuta vuonna 1911 maalaus varastettiin ja samalla se nousi kansainväliseksi sensaatioksi. Seuraavana päivänä museo huomasi varkauden ja sulki ovensa viikoksi, että maalaus voitaisiin löytää. Tutkijat alkoivat kuulustella taiteilijoita. Poliisi pidätti ranskalaisen runoilijan Guillaume Apollinairen, joka vietti viikon vangittuna poliisin yhdistäessä hänet Louvresta varastettuihin egyptiläisiin patsaisiin.
Apollinairea ei kuitenkaan voitu yhdistää taulun varkauteen. Seuraavaksi huomio kiinnittyi hänen ystäväänsä Pablo Picassoon, joka oli varastanut aiemmin varastanut häneltä. Myöhemmin kumpikin syyllisistä todettiin syyttömiksi. Vasta vuonna 1913 tapaus alkoi edetä, kun Leonardo Vincenzo nimellä toimiva taidekauppias Florencesta pyysi 500 000 liren palkkiota teoksen esittelyyn Uffizin galleriassa.
Kun sopimus hyväksyttiin, hän matkusti Florenceen Mona Lisan kanssa ja varasi yön hotellista, jossa hänet pidätettiin.
Varkaan oikea nimi ei kuitenkaan ollut Leonardo Vincenzo vaan Vincenzo Peruggia. Hän oli Louvren työntekijä ja auttoi suunnittelemaan lasilaatikon, jossa Mona Lisaa pidettiin. Varkaus onnistui häneltä helposti. Vincenzo odotti läpi yön siivouskaapissa ja käveli aamulla ulos taulu piilotettuna vaatteisiinsa.
No Comment! Be the first one.