Antti Tuisku on ollut suomalaisen musiikin kärkinimiä jo useiden vuosien ajan. Hänen tyylinsä ja biisiensä sävy on kehittynyt vuosien varrella, mutta aidontuntuinen meno suomalaisin lyriikoin on pysynyt mukana. Nykyään hänet tunnetaan erityisesti menevistä biiseistä hauskoilla lyriikoilla ja näyttävistä esiintymisistä. Tunnettuja biisejä Antti Tuiskulta ovat esimerkiksi Grindr Mayhem, Keinutaan, Kipee ja Peto on irti.
Kaikki alkoi vuonna 2003, kun Antti Tuisku osallistui Idols-sarjan koelauluihin ja sijoittui kisoissa kolmanneksi. Hän pääsi Suomen hittilistojen kärkijoukkoon jo ensimmäisillä kappaleillaan, kuten En halua tietää ja Sekaisin.
Musiikin lisäksi Antti Tuisku on ehtinyt tehdä paljon muutakin. Esimerkiksi vuonna 2010 hän voitti Suomen Tanssii tähtien kanssa -ohjelman ja vuonna 2015 sekä 2019 hän osallistui suosittuun Vain elämää -sarjaan. Hän on myös näytellyt elokuvassa Joulutarina ja pääosaa musikaalissa Altar Boyz. Vuonna 2019 WSOY julkaisi Tuiskun kirjoittaman kirjan Menesty!, joka lupaa tarjota konkreettisia tapoja hyvinvointiin, jaksamiseen ja oman itsensä tuntemiseen paremmin.
Vuonna 2015 Tuiskun ura lähti uuteen nosteeseen, kun hän julkaisi jopa vuoden parhaaksi levyksi nimetyn En kommentoi -levyn. Tämän jälkeen hän on julkaissut useita singlejä ja levyjä, jotka ovat olleet suosittua kuunneltavaa.
Vuonna 2022 Antti Tuisku nousi suomalaisten puheisiin järjestämällä kaksi spektaakkelimaista konserttia peräkkäisinä iltoina Helsingin Olympiastadionilla. Konsertteja oli jouduttu siirtämään jo kahdesti koronan takia, mutta mahtava lavashow täynnä tanssia, asuvaihdoksia ja lavasteita oli aivan maailmantähtien kiertueiden tasoa.
No Comment! Be the first one.